Visio ja arvot

VISIO

“Toimittajasta kumppaniksi”

Maailmanluokan osaamista pikkukaupungin asenteella

ARVOT

SUORASELKÄISESTI

  • Perheyrityksenä toimintaamme ohjaa suoraselkäisyys. Olemme sitä oman porukan kesken sekä asiakkaiden suuntaan – ja suomalaisina viemme tätä toimintatapaa myös maailmalle.

AMMATTIYLPEYDELLÄ

  • Haluamme, että meidät tunnetaan siitä, ettei valintaamme tarvitse katua. Siksi koemme velvollisuudeksemme tarjota aina parasta ja toimivinta vaihtoehtoa. Se ei aina välttämättä ole absoluuttisesti halvin, mutta mikäli se on, emme sitäkään epäröi kertoa sinulle.

TULOSHAKUISESTI

  • Työllämme ei ole merkitystä, mikäli sitä saatuja tuloksia ei voida mitata. Itsellemme mieleisiä mittayksiköitä ovat erityisesti aika ja raha, sekä tietysti niistä seuraava asiakastyytyväisyys.

TOTEUTTAMISEN PALOSTA

  • Suhtaudumme haasteisiin äärimmäisellä intohimolla ja haastamme jatkuvasti itseämme parhaan tuloksen saavuttamiseksi. Tällä alituisella uteliaisuudella sekä vuosikymmenten kokemuksen muovaamalla tinkimättömällä asenteella asiakkaat saavat meiltä enemmän kuin odottavat.